>> Keitä me olemme

Haagan demareiden esittely

Haagan Työväenyhdistys, Haagan demarit, on Haagan alueen vanhimpia yhtäjaksoisesti toimineita yhdistyksiä. Yhdistys on toiminut tiiviisti oman yhteisönsä sekä jäseniensä hyväksi jo yli 100 vuotta. Se on aina ollut edistyksellinen, ehkä hieman radikaalikin sekä kannanotoissaan että toiminnassaan. Tämän voi todeta satavuotishistoriikistakin, joka kertoo jatkuvasta kehityksestä mutta myös yhdistyksen kohtaamista vaikeista ajoista. Historia on tehnyt yhdistyksestä sen, mitä se tänään on.

Yhdistyksemme on aktiivinen ja toimiva. Jäsenet ovat innolla mukana paikallispolitiikassa ratkaisemassa tämän päivän ongelmia ja kehittämässä omaa yhteisöään. Toivomme yhteydenottoja kansalaisilta, jotta voimme tuottaa uusia ideoita ja ratkaisuja sekä palvella omaa yhteisöämme paremmin.

Haluamme mukaan myös uusia jäseniä tuomaan toimintaamme tuoreita näkökulmia. Jäseneksi pääset täyttämällä yhteydenottotiedot osoitteessa www.stadindemarit.fi. Täyttämäsi tiedot välitetään puolueosastolle – eli meille. Voit olla yhteydessä myös suoraan meihin tai tulla tapaamaan paikan päälle tapahtumiin.

Kaikki ovat tervetulleita yleisöiltoihimme sekä muihin järjestämiimme lähialueen tapahtumiin. Tulevasta toiminnasta saa parhaiten tietoa verkkosivujemme tapahtumakalenterista, josta voi seurata mitä, missä ja milloin tapahtuu. Kalenteriin päivitämme myös johtokunnan kokoukset, jotta jäsenistömme voi lähettää etukäteen ajatuksiaan ja ehdotuksiaan johtokunnan pohdittavaksi.

Haagaa
Huopalahden asema.
Haagaa
Tuoretta uudisrakentamista Haagassa.
Haagaa
Haagan yleisilme on puistomainen.
Haagaa
Haagan alppiruusupuistossa voi rauhoittua.